Sisustamisesta

"Näytä minulle kotisi, niin kerron sinulle millainen olet."

Koti merkitsee paljon enemmän kuin vain asunto. Mielestäni asunnon muokkaaminen omanlaiseksi kodiksi kuuluu osana henkilökohtaisen hyvinvoinnin kokonaisvaltaista hoitamista. Kodin värimaailma, muotokieli, kalusteiden sijoittelu huoneissa jne. luo pohjan kodissa viihtymiselle. Minulle tärkeitä asioita kodissani ovat vanhat huonekalut ja tavarat. Pidän kierrätysmateriaaleista yleensäkin ja sen vuoksi suosin myös sisustuksessa vanhaa, kierrätettyä tavaraa. Koti syntyy sekoituksesta tavaroita, joihin liittyy tarina, historia, sukuyhteys, ystäväyhteys. Huonekalu on enemmän kuin toimintaan tarvittava tavara. Tunneside on monta kertaa voimakkaampi ja saa aikaan hyvänolon jo pelkästä katseen viivähtämisestä liikkuessani tällaisten tavaroiden ympäröimässä tilassa - kodissani.

Suomessa saamme nauttia neljästä vuodenajasta, jotka rytmittävät ajankulkua. Kodin koristaminen aina ajankohtaisin teemoin on virkistävää ja antaa traditioita perheelle, erityisesti lapsille. Jouluperinteiden vaaliminen kuuluu niistä tärkeimpiin.

Galleriaan klikkaamalla kuvaa:

Olohuone kesäasussa

Takaisin

These pages are intended to be viewed online and may not be printed.